Purple Bow Tie

tiistai 5. marraskuuta 2013

pohdiskelua.

kotona yksin, tietokoneen ääressä teekupin ja suklaalevyn kanssa, musiikkia kuunnellen. 
ensimmäistä kertaa viikkoihin. hassua miten nopeesti unohtaa miten tärkeetä on löytää 
ittelleen omaa aikaa, edes pari tuntia viikossa ja huomata, kuinka paljon vaikutust sil on 
jaksamiseen ja mielentilaan yleensä. kuten ootte mun kertomuksista ja verkkasesta 
postausvauhdista huomannut, mulla on tänä vuonna ollut ehkä liianki monta rautaa tulessa 
samalla kun mun elämäni henkisesti raskain vuosi on vienyt viimesetkin mehut. viikossa ei 
vaan yksinkertasesti ole tarpeeksi päiviä, tai päivässä tunteja kaikelle, ja sitä vaan yrittää 
puskea ittensä äärirajoille miellyttääkseen muita ja ollakseen tyytyväinen itteensä. 

eilen illalla yritin saada ystäväni tajuumaan, et elämässä on nii paljo asioita, joista kiittää ja 
joista olla onnelline ja huonoihin asioihin keskittyminen on epäreilua. 
siinä aloin itsekin miettimään, arvostanko elämääni tarpeeksi?
parhaan ystävän kanssa saattaa olla riitaa, mutta on niitä joilla ei ole ystävää lainkaan.
amarillossa härän ulkofileesi kanssa tullut punaviinikastike on kitkerää, 
mutta jotkut elävät yhdellä herneellä päivässä.
kuulostaa hirveen kornilta ajattelutavalta, mutta totta se on. jos jollain on isompia ongelmia 
kuin sulla, ei se tietenkään sulje pois sun elämäsi ongelmii, mut kannattaa miettiä, et ootko 
huonolla päällä syystä, vai kannattaisko ehkä vaan 
hyväksyy pienet vastoinkäymiset osana elämää. 
jokanen hetki jonka annat vihalle, sulkee pois ne hetket, joina voisit olla onnellinen. 
eikös olla jo käytetty päivistämme tarpeeks angstaamiseen? koska yolo 


mä tykkään elämästäni tällasena, muutaman asian haluaisin muuttaa tai ikävän tapahtuman 
peruuttaa, mut kukapa ei? nää kuuluu elämään. oon kiitollinen ihan hirveen monesta asiasta, 
oon saanut paljon rakkautta ja ystäviä ja oon onnellinen. toivon samaa kaikille muillekin.

xo henna-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti